torstai 8. huhtikuuta 2021

Väisälät Kontiolahden Utrasta

Esivanhempien sukupuu geni. com


Johannes Klausinpoika Weisell 1851-1904, syntyi Iisalmessa jossa hänen isänsä toimi mm. pormestarina. Johannes avioitui Haapavedellä 1849 syntyneen Emma Birgitta Martintytär Jääskelän kanssa.  Perheeseen syntyi kahdeksan lasta: Anders Johan 1878, Väinö 1879, Hanna Sofia 1882, Klaus Juhana 1884, Minna Elisabet 1886, Vilho 1889, Yrjö 1891 ja Kalle 1893.

Iisalmesta perhe muutti 1882 Kontiolahdelle, jonne Johannes oli palkattu opettajaksi kauppaneuvos Antti J. Mustosen omistamaan Kontioladen Utran sahojen kansakouluun. Opettajan toimen lisäksi hän oli myös Utran sahan konttorinhoitajana. Johannes oli sairastanut lapsena polion, jonka seurauksena hän kulki pyörätuolilla, sillä häneltä oli halvaantunut molemmat jalat. Johannes Weisell kuoli kotonaan Kontioladella vuonna 1904. Weisellin sukunimi muutui Väisäläksi Snellmanin 100 v. syntymäpäivän kunniaksi 1906. Perheen lapset kävivät kansakoulua Utrassa ja pääsivät ylioppilaiksi Joensuun Klassillisesta lyseosta.

Puutalo Joensuussa Sepän- ja Papinkadun kulmauksessa. Rakennuksessa oli Väisälän veljesten koti vuosina 1904–1919.

Rakennukseen vuonna 1976 kiinnitetty muisto­laatta. ”Tällä paikalla oli Väisälän tiede­mies­veljesten Vilhon, Yrjön ja Kallen koti 1904–1919. Joensuun lyseon ent. oppilaat."

Väisälän viisaat veljekset


Vilho Väisälä 1889-1869 oli meteorologi. Hän aloitti matematiikan opiskelun funktioteoreetikkona Helsingin yliopistossa. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Vilho Väisälä aloitti radiotekniikkaan perustuvan ilmatieteellisen radioluotaimen kehittämisen ja perusti yhtiön Vaisala Oy:n, joka on maailman johtava radioluotainten valmistaja.

Yrjö Väisälä s.1891-1971 oli geodeetti, tähtitieteilijä ja fyysikko, joka nimitettiin akateemikoksi 1951. Hänen rakkautensa oli tähtitiede. Yrjö Väisälä tutki ulkoavaruutta Piikkiön Tuorlan tähtitornista. Hän on löytänyt kolme uutta pyrstötähteä ja yli 800 aiemmin tuntematonta pikkuplaneettaa. Hänen mukaansa on nimetty yksi Kuun kraattereista, samoin asteroidi 1573 Väisälä. Näistä ansioistaan hänelle lyötiin 1971 oma mitali, jonka kääntöpuolella on sanat Ingenia, Labore, Virtude (lahjakkuus, työ ja hyve)

Kalle Väisälä 1893-1968 oli matemaatikko, koulumatematiikan uudistaja ja suomalaisuusmies. Tohtoriksi hän väitteli 22-vuotiaana Helsingin yliopistossa aiheena viidennen asteen yhtälöt. Hänen algebran, geometrian ja trigonometrian oppikirjansa ovat olleet arvostettuja oppikirjoja monina vuosikymmeninä meille monelle tuttuja kouluajoilta.

Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän perustama tieteellinen rahasto on Suomen suurimpia rahastoja, joka jakaa apu- ja tutkimusrahoja matematiikan, fysiikan, tähtitieteen, meteorologian ja geofysiikan aloille.

Lähteet:
Akateemikko Olli Lehto: Oman tien kulkijat 2005
Otavan Iso Tietosanakirja osa 1.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti